Valtuustoaloite terveyskeskuksen ensiavun toiminnan kehittämiseksi

Meitä Haminan Perussuomalaisia on kuntalaisten hyvinvointia ajavana
puolueena kohdannut suuri huoli viimeaikaisista suunnitelmista
supistaa nykyisestään terveyskeskuksen iltavastaanottoaikaa. Termi
tarkoittaa samaa kuin päivystysaika. Vaadimme ettei iltavastaanottoa
vähennetä yhtään nykyisestä. Ehdotamme lähikuntien Virolahden ja
Miehikkälän kanssa neuvotteluja laajemmasta yhteistyöstä.
Tuleva Sote on laajalta osin vielä täysin avoin, ja STM on kehottanut
henkilökohtaisissa sähköpostitiedusteluissamme ylläpitämään
toimintamme ennallaan ja edelleen kehittämään sitä paremmaksi.
Soten eräs tavoite on juuri tuoda palveluja lähelle kuntalaisia ja
luonnollisesti pitämään jo olevat palvelut voimassa. Se, mistä
tulevaisuudessa johdetaan terveyskeskustamme ei ole oleellinen
seikka, vaan se, että terveyskeskus toimii.

Nykyisellään Attendo tarjoaa kilpailukykyiseen hintaan meille palveluja
ilta- ja viikonloppuaikoina. Kustannus on noin 260 000 euroa vuodessa.
Jos ilta-aikoja lyhennetään, on suuri haaste saada tänne lääkäreitä
tekemään vuoroja ainakaan kohtuullisella korvauksella. Parin tunnin
vuoksi ei kannata talvi-iltana ajella Haminaan. Omat lääkärimme eivät
ole kovin halukkaita iltavastaanottoon, ja siihen ei periaatteessa voida
velvoittaakaan. Nykyisen lääkäritilanteen vuoksi myöskään
iltavastaanottotunneista muodostunutta vapaata ei voida pitää
arkipäivien toiminnan kärsimättä, koska terveyskeskuksessa on jo nyt
lääkärivajetta ja useampi kokenut lääkäri jää eläkkeelle
lähitulevaisuudessa.

Jos aukioloaika lyhenee, moni tulee hyvissä ajoin ensiapuun ja
vastaanotto ruuhkaantuu turhaan. Vähentämällä aukioloaikaa ei
vähennetä sairastamista. Matka Kotkaan on monelle kynnyskysymys
taloudellisesti. Työssäkäyvät ihmiset ennättävät vasta illalla hoitamaan
akuutit vaivansa. Moni akuutti sairaus vaatii nopeaa arviota.
Infektiokausina pienet lapset vaativat useasti lääkärin tai hoitajan
arviota, samoin kuin vanhemmatkin perusterveet ihmiset.

Kaupunkimme väestön ikärakenne vanhenee, kun suuret ikäluokat ovat
juuri täyttäneet 70 vuotta. Terveyspalveluiden kysyntä tulee
kasvaamaan, samoin akuuttien asiointien määrä kellonajasta
riippumatta. Millään etävastaanotolla ei voida korvata kaikkea
diagnostiikkaa, vaan lääkärin ja hoitajan on kohdattava potilas
fyysisesti ja arvioida tilanne. Paikalliset hoivakodit, terveyskeskuksen
vuodeosastot ja Hoiku käyttävät ensiavun palveluita runsaasti ilta- ja viikonloppuaikoina. Unohtamatta varuskunnan sotilaita. Tulisi
huomattavia kustannuksia ja vaivaa käyttää nämä avuntarvitsijat
Kotkassa.

Akuuttien vaivojen hoitaminen täällä on edullisempaa kuin vastaavan
palvelun osto Careasta. Hiljattain vertailtiin oman TK:n ja
keskussairaalan palvelujen kuluja ja saatiin erotukseksi yli miljoona
euroa. Säästöä sairauksissa, jotka voidaan hoitaa itse täällä. Jos
verrataan samankokoiseen kaupunkiin Imatraan, ovat siellä
perusterveydenhuollon kulut pienemmät asukasta kohden mutta taas
vastaavasti erikoissairaanhoidon kulut suuremmat. Täytyy muistaa, että
samalla rahamäärällä hoidetaan perusterveydenhuollossa enemmän
potilaita kuin ESH:ssa.

Sen sijaan että puhumme aukioloaikojen supistamisesta, tulee meidän
neuvotella Virolahden ja Miehikkälän kanssa yhteistyöstä akuuttien
potilaiden hoidossa. Terveyskeskuksen vastaanottotoiminta ei koskaan
ole voittoa tuottavaa, mutta akuuttivastaanoton mahdollisimman
monipuolinen toiminta on hyvinvointivaltiossa nykyaikaa ja siksipä
verojakin maksetaan.

Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Ari Rinne, Peter Muurman, Harri Kerkelä, Vesa Kuukka, Kalle Heijari,
Janne Nyholm, Jari Reinikka

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa