VALTUUSTOALOITE MAKSUN PERIMISESTÄ KÄYTTÄMÄTTÄ JÄÄNEISTÄ LIIKUNTAPAIKKAVUOROISTA

VALTUUSTOALOITE MAKSUN PERIMISESTÄ KÄYTTÄMÄTTÄ JÄÄNEIDEN LIIKUNTAPAIKKAVUOROJEN OSALTA

Sisäliikuntapaikat ovat Haminassa kortilla. Vakiovuorojen jakamisessa ns. parhaat, eli klo 17-20, väliset vuorot jaetaan liki poikkeuksetta seuroille ja kaveriporukat sekä ”pubijoukkueet” joutuvat tyytymään myöhäisillan vuoroihin. Pahimmillaan harrasteeseen soveltuvaa liikuntapaikkaa ei edes pystytä osoittamaan.

Seurat ja yhdistykset saavat käyttää liikuntapaikkoja ilmaiseksi jos kyseessä on alle 18-vuotiaille merkitty vuoro. Ongelmana on kuitenkin käyttämättä jääneet vuorot. Alkusyksyllä ja loppukeväästä seurat siirtyvät ulkoharjoitteluun eikä talvisinkaan jokaisella vuorolla ole osanottajia paikalla. Näille vuoroille olisi kuitenkin maksavia asiakkaita tarjolla sensijaan, että halleja seisotetaan tyhjillään.

Perussuomalaisten valtuustoryhmä esittää, että käyttämättä jääneistä tai kahta vuorokautta aiemmin perumattomista vuoroista laskutetaan seuroja normaalin liikuntapaikkamaksun mukaisella taksalla. Tällä aloitteella saataisiin tehokkuutta liikuntapaikkojen käyttöön sekä tavallisia harrasteurheilijoita, jotka eivät välttämättä vakiovuoroa kaipaa vaan tyytyvät hajavuoroihin, pystyttäisiin palvelemaan paremmin.

Perussuomalaisten Haminan valtuustoryhmä

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa