Valtuustoaloite Lelun moottoriurheilukeskuksen cartingradan peruskorjauksesta

Nyt korona aikana on ollut ilo havaita nuorison löytäneen taas kipinää
moottoriurheiluun ja uusia innokkaita kuskeja on ilmaantunut
kulmakunnalle.

Tutustuimme rataan taannoin kesällä, kun siellä oli moottorikerhon
esittelypäivä. Rata on hirvittävän huonossa kunnossa lähes vaarallinen,
jos pikaisiin kunnostustoimiin ei lähiaikoina ryhdytä, tulemme
menettämään tuon harrastusmahdollisuuden. Rata vaatisi ehdottomasti
uuden pinnoitteen ja varikkoalue saada paremmaksi sekä pieniä muita
perusparannuksia. Alueella käy paljon nuoria vasta alkajia
opettelemassa moottoriurheilun saloja sekä vanhempaa väkeäkin
fiilistelemässä ja nauttimassa vauhdin hurmaa. Meidän ei tarvitse
lähteä kilpailemaan esim. Kotkan kanssa vaan tarjoamaan aloitteleville
kuskeille hyvät harjoitus mahdollisuudet. Taitojen kehittyessä ja
vauhdin löytyessä on sitten helppo siirtyä nopeimmille radoille.
Hankkeella on Haminan Seudun Moottorikerho Ry:n tuki ja he
liikuttavat satoja nuoria sekä muita moottoriurheilusta kiinnostuneita
harrastajia vuosittain järjestäen erilaisia tutustumistapahtumia myös
niille nuorille joilla ei ole itsellä ollut mahdollisuutta hankkia suoraan
kalustoa.

Kyseessä ei ole mikään miljoonainvestointi vaan kulut on laskettu
jäävän varsin kohtuullisiksi, jos verrataan vuotuisia kuluja muihin
liikuntamuotoihin ja niiden pitämiseen kunnossa.
Alustavasti on arvioitu, että muutamia kohtia radasta pitäisi ottaa auki
ja parantaa pohjaa, jotta routiminen saataisiin kuriin. Eli jokunen kivi ja
takasuoralta pätkä auki. Uuden pinnoitteen hintaa on joskus kyselty ja
arvio on liikkunut 40-50.000 euron luokassa. Kun paikkakunnalla
tehdään asvaltointitöitä voisi olla varsin edullinen tehdä tuo pinnoitus
samalla kertaa.

Ehdottaisin että valtuusto ottaisi asian käsittelyyn ja veisi sitä
eteenpäin.

Jani Jaakkola sekä Perussuomalaisten valtuustoryhmä

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa