VALTUUSTOALOITE KÄVELYSILLAN / LAITURIN RAKENTAMISESTA TERVASAAREEN

Tervasaaresta on muodostunut yksi Haminalaisten vapaa-ajan viettopaikoista. Monet yhdistykset järjestävät siellä onki- ja laituripilkkikisoja. Tältä osalta Tervasaari on jäämässä pieneksi ja osin vaaralliseksi. Kaikki pitävät ongintaa tai virvelikalastusta laiturilta suhteellisen turvallisena. Mutta Tervasaarella on alueita, joissa kalastaja kalastaisivat mielellään, mutta siellä on veteen liukastumisen vaara. Viime syksynä useampi mies muljahti liukkailta kiviltä mereen.

Tervasaaresta on muodostunut kohtuullisen suosittu vapakalastuspaikka ajatellen koko Kymenlaaksoa. Viime syksynä nähtiin Tervasaaressa kuhaa ja ahventa jigi kalastamassa parhaillaan yli 40 kalastajaa samaan aikaan joista yli 10 Haminan ulkopuolelta. Kouvolasta, Kotkasta, Miehikkälästä ja Lappeenrannasta. Eli tämä kalastusalue tuo myös matkailijoita Haminaan. Tämä kalastuskausi on lisäksi kohtuullisen pitkä. Elokuun puolesta välistä lähes jäitten tuloon saakka. Eli syksyisin Tervasaaressa suoritetaan varmaan yhteensä yli 1000 kalastussuoritetta. Tällä joukolla käytettävissä oleva kalastustila alkaa käydä jo ahtaaksi. Jos haluaa kalastaa kuhaa ja isoa ahventa tai litkalla silakkaa, niin on kalastettava Ison Vuohisaaren suuntaan. Tämä tällainen kalastusjoukko tukee myös Tervasaaren yritystoimintaa.

Nykyisen kaltaisen kalastuksen turvaamiseksi, vaaratekijän poistamiseksi ja kalastusalueen kehittämiseksi Perussuomalaisten valtuustoryhmä esittää noin 100 metriä pitkän kävelysillan / kevytrakenteisen laiturin rakentamista Tervasaareen kartan osoittamaan paikkaan.

Kevytrakenteisena laiturina tämä palvelisi kesällä myös pienveneiden kiinnittymistä Tervasaarelle.

Hamina 3.6.2013

TEUVO REMES PETER MUURMAN JANNE NYHOLM JARI REINIKKA NINA JOFFEL HANNU JÄRVINEN

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa